![]() |
Vaaleista väreistä huolimatta haalari on pitänyt pintansa ja on nyt kolmannella käyttäjällä. |
Kuulostaako tutulta? Painitaanko teillä samaisten asioiden äärellä? Täriseekö tatami ja raikuuko tienoot, jos vaate sattuu olemaan se väärä? Pitävätkö tytöt ja pojat samanlaista mekkalaa vai kiteytyykö vaatekriisi ainoastaan hameväen kohdalla?
![]() |
Välikausivaatekerta, jonka henkselihousut ja vuorellinen takki on todettu käytössä näppäriksi. |
Nämä minikokoiset vastarannan kiisket lienevät vielä olevan jokseenkin höynäytettävissä, mutta miten on isompien muksujen kanssa? Kelpaako kouluikäisille vaate kuin vaate? Miten lienee murrosikäisten kanssa, onko turha toivo vaikuttaa siihen mitä nuori pukeutuu?
![]() |
Peukku kuvan kurahousuille ja kumisaappaille kulutuksenkestosta ja hinta-laatusuhteesta. |
Meillä tästä asiasta ei ole vielä otettu tuntumaa. Vaate kuin vaate kelpaa, usein olisivat mielellään ilman. Edes se onko vaate läpeensä likainen tai vaikkapa läpimärkä, ei vaikuta lopputulemaan. Voi kai sanoa, että onneksi näin. Saa nähdä, mikä päivä tilanne muuttuu. Voisin kuvitella sen seikan vaikuttavan, että muksut ovat kotihoidossa. Eivät ole päässeet jyvälle, että tämä voisi olla hyvä aihe laajentaa kiukkurepertuaaria. Täytyy toivoa, ettei meidän lähtösirkukseen tulisi yhtään ohjelmanumeroa lisää.
![]() |
Tässäpä vaatekerta, jota vanhin pojista kuvaili sanalla nätti. |
Sini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti