tiistai 1. syyskuuta 2015

Uppo-Nallen ja Kula-Kallen pyörteissä Leikin pääkaupungissa

Satutko tietämään, että Kuopio on leikin pääkaupunki? Tämän ilahduttavan tunnustuksen Kuopio on saanut Euroopan leikkipaikkavälinevalmistajien yhdistykseltä. Eikä suotta, sillä Kuopiossa on satsattu viime vuosina merkittävästi lähiliikuntapaikkoihin.

Niirala, Valkeisen lampi, Uppo-Nallen puisto

Uppo-Nallen puisto, Kuopio, Niirala, Valkeisen lampi
Uppo-Nallen puisto Kuopion Niiralassa Valkeisenlammen rannalla.
Mikä ilahduttavinta, niin liikuntapaikkojen suunnittelussa on otettu enenevissä määrin huomioon kaikenikäiset liikkujat aina pienimmistä senioreihin saakka. Kuntosalilaitteisiin verrattavia kuntoilulaitteita löytyy ainakin keskustasta Hapelähteen lähiliikunta-alueelta sekä Rautaniemen Peikkometsän ja Petosen Lippumäen lähiliikunta-alueilta. Jospa ulkoliikuntapaikoista muotoituisi kohtaamispaikkoja, jossa ihmiset ikään ja taustaan katsomatta voisivat viettää aikaa yhdessä ja murtaa sukupolvien tai kulttuurien välisiä ennakkoluuloja. Leikkiessä ei tarvita yhteistä kieltä. Yhteisöllisyys kantaa hedelmää ja tässä tapauksessa notkistaa myös niveliä.


Uppo-Nallen puisto, Kuopio, Niirala, Valkeisen lampi
Uppo-Nallen puistosta löytyy puuhaa kaikentasoisille kiipeilijöille

Uppo-Nallen puisto, Kuopio, Niirala
Parivaljakon suosikiksi valikoitui sivuvaunullinen moottoripyörä. Taustalla Kula-Kalle.

Uppo-Nallen puisto, Kuopio, Niirala, tiipii
Välillä huokaistiin varjossa ja muututtiin intiaaneiksi.

Pikkuväki oli niin vauhdissaan, ettei ennättänyt kävellä askeltakaan.

Jos kaipaat hieman vaihtelua arkiliikuntaan, niin poikkeappa leikkitelineelle. Muutama mäenlasku ja hymy on herkässä. Kehotan myös tutustumaan Kula-Kalleen. Varoitan, että saat helposti pään pyörälle. Ilolla ei ole ikärajaa!

"Ihmiset tahtovat kaikenlaista,
vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa
Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Ei iloon tarvitse tavaraa hankkia,
siihen ei tarvita edes pankkia."


Elina Karjalainen: "Ihmiset tahtovat kaikenlaista",
Uppo-Nallen runoja

Sini





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti