keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Tuoremarjapuuro


Puolukka ja omena-kaneli ne yhteen soppii...


Cambridge puurot sopivat lostavasti myös tuorepuuron raaka-aineeksi. Tuorepuurot ovat omiaan silloin, kun mikroa ei ole lähettyvillä tai muutoin kaipaat vaihtelua puurohetkiin. Tämä tuorepuuro valmistuu hetkessä ja marjoiksi sopivat mitkä vain pakastemarjat. Varsinkin happamat, kuten puolukka ja herukat ovat parhaimmillaan tässä puurossa, jota makeuttaa omena-kanelipuuro.

Tuoremarjapuuro
1 dl jäisiä pakastemarjoja (puolukka, herukat)
1 dl kylmää vettä
1 pussi Cambridge omena-kanelipuuroa

Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauta sekaisin. 
Anna puuron turvota hetki ja nautiskele!  

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kevyt herkku eli salaattitortillat

Laihduttaminen ja painonhallinta vaativat asioiden näkemistä uudessa valossa. On turha sanoa, että mistään ei tarvitse luopua. Faktahan on, että ylettömästä herkuttelusta täytyy luopua ja useaa herkkuruokaa täytyy rajoittaa. Laihduttamisen ei kuitenkaan tarvitse olla tylsää, ankeaa eikä varsinkaan mautonta. Syödäksesi terveellisesti tartu keittiöveitseen ja kokeile rohkeasti uusia reseptejä sekä uusia makuja. Saatat yllättyä, kuinka jokin aiemmin karsastamasi vihannes maistuukin tällä kertaa taivaallisen hyvälle!

Sunnuntain kunniaksi meillä herkuteltiin tortilloilla. Tortilloista on tullut suomalaisten ruokapöytiin tuttu vieras ja useassa taloudessa ne yhdistetään viikonloppuihin tai vaikkapa uuteen vuoteen ja vappuun. Tortilloista voi tehdä hyvinkin tuhteja ja rasvaisia tai valita kevyemmän tien. Tällä kertaa meillä valittiin erittäin kevyt tie ja teimme salaattitortilloja. Tässä reseptissä asiat on ajateltu eri tavalla ja löydetty kevyt keino herkutteluun.



Salaattitortillat

Suuria salaatin lehtiä 

Täytteeseen:
Naudan jauhelihaa/kanaa/lohta
paprikaa, kurkkua tai muita haluamiasi vihanneksia
punasipulia
kevyt fetajuustoa 

Tuoresalsa:
tomaattia, sipulia, valkosipulia, korianteria
suola, pippuri ja sitruunan mehu/etikka

- Paista jauheliha/kana/lohi ja mausta mielesi mukaan
- Pilko vihannekset lautaselle
- Valmista tuoresalsa pilkkomalla ainekset ja sekoittamalla kulhossa mausteiden kanssa. Lisää joukkoon loraus etikkaa tai sitruunan mehua tuomaan happoa.

- Täytä tortillat latomalla suurelle salaatinlehdelle täytteitä. Kääri rullalle ja nautiskele!

Salaattitortillat sopivat Cambridge Ohjelman tasolta 1+ alkaen.



Herkullisia hetkiä!
Tiina 

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Tosi helppo kasvissosekeitto

Tässä on resepti todella helppoon kasvissosekeittoon. Keitto on maukas sellaisenaan, mutta se on myös hyvä peruskeitto, jota voi maustaa makunsa mukaan. Resepti on kevyt ja sopii loistavasti Cambridge ohjelmalle.

Tosi helppo kasvissosekeitto: 

1kg pakastevihanneksia (esim. porkkana-kukkakaali-parsakaali mix)
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
80g Koskenlaskija-sulatejuustoa (1/3 paketti)

1. Laita jäiset vihannekset kattilaan ja lisää vesi sekä liemikuutio. Keitä kasviksia noin 10min, kunnes ne ovat aivan pehmeitä.

2. Siirrä kattila liedeltä ja soseuta keitto sauvasekoittimella.

3. Lisää sulatejuusto ja siirrä kattila takaisin liedelle. Hauduta keittoa miedolla lämmöllä 5-10min, jotta juusto sulaa. Hämmennä välillä.

Tuunausvinkki: kokeile maustettua sulatejuustoa, esim. Savuporo- tai viherpippurijuusto tuo rutkasti uutta makua

Herkullisia hetkiä!

-Tiina

perjantai 5. elokuuta 2016

Lautasmalli apuna ruoan laitossa

Monesti pohditaan kuinka esimerkiksi keittoruoat voivat toteuttaa lautasmallia. Kuinka taataan, että kasviksia tulee puolet annoksesta, jos lisukesalaattia ei ole saatavilla? 

Tähän on hyvin yksinkertainen kikka, jonka avulla joka ruokaan saadaan tarpeeksi kasviksia. Pidä lautasmalli mielessä jo siinä vaiheessa, kun pilkot ja valmistelet aterian raaka-aineita. Kun suhteutat kasvisten määrän sopivaksi jo tässä vaiheessa, niin sama suhdehan siirtyy myös ruokalautasellesi! 


Kuvassa on esimerkkinä naudanlihalla höystetyn kasviswokin ainekset, jotka toteuttavat lautasmallia. Kasviksia on tuplamäärä suhteessa lihaan ja hiilihydraattipitoista lisuketta on lihan kanssa vastaava määrä. 

Sama tekniikka on sovellettavissa myös vaikkapa jauhelihakastikkeeseen. Kastikkeeseen tulee 400g jauhelihaa ja yhteensä 800g kasviksia: sipulia, raastettua porkkanaa, paprikaa sekä tomaatteja/tomaattimurskaa. Lupaan, että kastikkeesta tulee myös entistä maukkaampi, kun kasvikset antavat lisää makua kastikkeeseen. Tämä on myös helppo tapa tuoda lisää kasviksia lasten ruokavalioon. Raastinrauta siis hyötykäyttöön ja lisää raastettuja kasviksia ruokaan kuin ruokaan.

Keitoissa malli toteutuu myös hyvällä valmistelulla: 1/4 osa lihaa/kalaa/proteiinia, 1/4 perunaa, 2/4 kasviksia/juureksia. 

Ja sitten vain nauttimaan ruoan laitosta ja herkuttelusta  hyvällä omalla tunnolla!

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Mokka-vanilja frappe

Tämän kesän trendijuoma on täyteläinen ja jäähileinen frappe. Frappeja mainostetaan joka kahvilan kulmalla ja se onkin viilentävä herkku, joka yleensä on pullollaan piilosokereita ja -rasvoja. Suklaakastikkeet ja kermavaahdot tuovat huimasti lisäkaloreita tähän herkkuun, jonka voisi tehdä kevyemminkin. Keveämmän kokin mielenkiinnon tämä haaste herätti välittömästi ja viime päivät onkin nautittu jäähileisestä mokka-vanilja frapesta auringossa istuskellen.

Mokka-vanilja frappe 
1 dl vahvaa kylmää kahvia (mieluiten espresso)
0,5 dl rasvatonta maitoa
1 kpl Cambridge Vanilja-pirtelö
2 kourallista jääpaloja (8-10 jääpalaa)

Laita kaikki ainekset blenderiin ja surauta tasaiseksi.
Mikäli haluat hieman extraa juomaasi voit vaahdottaa maidosta maitovaahdon juoman pinnalle.

Laita kauniiseen lasiin ja nauti :)

Tuunausvinkki: mikäli olet suklaisemman ystävä, niin voit käyttää Vanilja-pirtelön sijasta suklaapirtelöä.



maanantai 6. kesäkuuta 2016

Superhyvä kaura-taateli-banaanismoothie

Toukokuu herätti toivonkipinän lämpimästä kesästä. Lienetkö huomannut samaa, mutta ainakin minulla aurinkoisilla ilmoilla tekee mieli syödä jotain raikasta ja kevyttä. Tästäpä syystä blenderi sai kuumua kelien kanssa kilpaa uusia smoothiekokeilujen parissa.

Tässäpä yksi Tiinan vinkkaama suosikkini, jossa yhdistyy makeus ja raikkaus. Smoothien maku pääsee oikeuksiinsa parhaiten aivan jääkylmänä.

Smoothie on muutes oiva keino tutustua kauramaitoon, ellet ole sitä jo kokeillut. Näin smoothie sopii maidottomuutensa ansiosta myös vegaaneille. Tiesitkös, että miedon makuisessa kaurajuomassa on mukavasti beetaglukaaneja, jotka pitävät kolesteroliarvoja kurissa (reseptin annoksessa on kaikkiaan kaksi kolmasosaa koko päivän beetaglukaanitarpeesta, eli 2 g). 

smoothie, kaurajuoma, banaani, taateli
Kaura-taateli-banaanismoothie, joka maistui myös pienimmille pilteille.

Kaura-taateli-banaanismoothie  (1 reilu annos )

5 dl kaurajuoma
4 taatelia
1 pakastettu banaani paloina
jääpaloja

Kaada smoothien ainesosat blenderiin ja surauta seos sileäksi. Blenderin puutteessa sauvasekoitin käy vallan mainiosti.

Psst. Smoothien maun taika piilee nimenomaan pakastetussa banaanissa, joten älä oikaise tässä kohtaa.

Mikä on sinun suosikkismoothiesi ja oletkos tehnyt ennestään tuttavuutta kaurajuoman kanssa?

Smoothien ainesosat, joista taatelit bongattu Lidlistä.
Jos pidät banaaneista, niin tässäpä lettuvinkki, johon saa hyödynnettyä vaikkapa ne hieman mustuneemmatkin banaanit.

Sini



tiistai 24. toukokuuta 2016

Mitäpä jos remontoisit kesällä elämäntapojasi?

Valmentaessa huomaan, että painonpudotus noudattelee tiettyjä sesonkeja. Alkusyksy, vuodenvaihde ja alkukevät ovat usein ne tyypillisimmät ajat, jolloin moni ryhtyy skarppaamaan elämäntapojaan. Monesti näitä sesonkeja edeltävät ajanjaksot, jotka ovat yhtä ruokailoittelua ja normaalista poikkeavaa aikaa syömisien suhteen. Ehkäpä ne antavatkin oivan sysäyksen omalle motivaatiolle, niin kävi myös itselleni aikoinaan. Joulun ajan herkuttelut toimi kliseisenä pisteenä iin pälle ja antoi mojovan potkun aloittaa oma elämäntaparemontti.

Alkuvuoden ja kevään painonpudottajat tähtäävät usein kepeään kesäkuntoon ja syksyllä käännetään katseita pienempiin mustiin ja pikkujoulukauteen. Kesä ohitetaan usein helposti, kun suunnitellaan laihduttamista. Ehkäpä siksi, että laihduttaminen koetaan usein kituuttamisena ja kaikesta kieltäytymisenä.

Näinhän asia ei suinkaan ole. Toki painonpudotus vaatii asennoitumista ja hyviä valintoja, mutta vakuutan että painoa voi pudottaa myös elämästä nauttien. Väitänkin, että kesä on loistava aika laihduttaa ja entrata omia elämäntapoja.

Ajatusten lennättelyä.
Hetki itselle.
Kesällä kun päivät ovat pidempiä ja vapaa-aikaakin on runsaammin, on myös aikaa miettiä omaa hyvinvointia ja terveyttä. Arkiliikuntaakin tulee kuin varkain enemmän ilmojen houkutellessa ulkoilemaan.

Raikasta ja kevyttä melonisalaattia fetajuustolla.
Koska painon pudottaminen vaatii ruokavaliomuutoksen, niin mikäpä olisi parempi ajankohta keventää kuin kesä? Kotimaiset kasvikset ja marjat ovat tuoreita ja edullisia. Grillissä on helppo valmistaa kevyttä ruokaa. Miltäpä kuulostaisi vaikkapa kasvisvartaat halloum-juustolla kera kalan tai lihan? Salaatit ja kevyet keitot maistuvat helteillä mainiosti. Raikas marjasmoothie vie kielen mennessään, eikö totta?

Ahvennyytit matkalla grilliin.
porkkana
Ei keppiä, vaan porkkanaa.
Saunajuomana toimii oivasti myös alkoholiton siideri tai olut, samoin kivennäisvesi tai sokeriton limonadi. Jäätelöäkin voi valmistaa helposti itse vaikkapa luonnonjugurtista ja marjoista tai supernopeasti jäädyttämällä sokeritonta soppaa mehujääksi. Laihduttaminen on vain nippu pieniä valintoja.

vadelmat
Lähimetsän antioksidanttipommit.
Miltäpä tuntuisi palata kesälomalta keventyneenä ja itseensä tyytyväisenä? Syksyllä voisi vaikka innostua muiden mukana uudesta harrastuksesta. Urheileminen kevyempänä houkuttelee aivan eri tavalla.

Mitäpä jos ottaisit haasteen vastaan ja käväisisit puntarilla tältä istumalta. Jos lukema ei mairittele, niin entäpä jos aloittaisit oman projektisi nyt? Aina on oikea aika satsata omaan terveyteen ja hyvinvointiin.

Nautiskellaan kesästä ja pidetään huolta itsestämme.

Sini

Psst. Vinkkinä kesäkampanjamme, jossa tarjouksena aloitusvalmennus 20 eur tullessasi Tiina Leskisen tai Sini Seppäsen valmennettavaksi.